perjantai, 11. lokakuu 2019

Aave ("Joka päivä on Halloween")


Tiesin kadut Pariisin karut, nuo tummat ja kurjat
- kadotetut jo aikoina ennen aikojaan -
kaupungin syvyyden, salat ja kaikki sen mystiset tunnot
olen ihollani, syömmelläin ja sielullani tuntenut.
Ruttokellojen äänet ja voitonriemun ennenaikaisen
tuon kaiken olen jo eläissäin kuullut.
Ja niin totta, kuin nimein on kadonnut aikojen virtaan
ovat sanani hirtehisnä luetut.

 
Ajatella; minä olen ollut aave
niin kovin monen vuoden ajan tyhjyyttä täynnä 
ja monen elämän ja kalmanajan lyhyen
olen katakombeissani riekkunut sekä käynyt ikiunta.
Kauhistuttanut olen täällä luonnoiltaan herkimmät sielut 
valtakunnassa kun varjoinaan kuljen - 
läpi kahden maailman tanssin
ylläni yksin kuoleman lupaus
ja sen viimeinen suudelma 


Kohta pyhäinpäivän aikaan luonto värillisnä kuoloansa julistaa -
toivottaa loppusyksyn tervetulleeksi ja me kaikki vainajat:
elossamme kuolleet ja kuolossamme elävät juhlistamme
maanpäällisten rajojemme mahtia ja eloa.

 
Kahden maailman väliltä näin minä kerran kohtasin sinut:

ajatella; sinä todella olet ollut siinä -
liidellyt luokseni noitana kurpitsamailta/
laulanut korppien kera pikimustan.

Hämärän sinussa näin ja kaikki ne liekit -
vuoksesi kohtasin, joita pilkallasi pitelit
sisimmässäsi kiinni kiivaalla otteella
kerran lumosit jo menneen.

Ja niin menetetty minä olen.

sunnuntai, 6. lokakuu 2019

Syksytär (alias pieni runo syksylle)


Iholtasi tuoksun aistin myskiä ja malvaa,
hiuksistasi haavanlehtiä -
uuden syksyn hallaa.
Karvasta ja makeaa
huuliltasi maistelin:
punaisilta, jotka maalannut olit
monin puolukoin ja lakoin.
Käsistäsi rinnalleni
poimin pienen taian -
oman rukoukseni, joka pitää
pimeän pois mielestäni.
Katseestasi muiston kesän/
loimme sille pienen pesän
sydämeni sopukoihin
jotta muistaisivat tunteeni
sen pienen lämmön silmissäsi
ennen kuin myrskyät ja sadat.

Kastelet maan tuoden ruskan.

Ja saapuu hiljaisuus.

sunnuntai, 6. lokakuu 2019

Pyhäinkuva

-Mikäli uskoisin, kävisikö täällä maailmani toisin/
löisikö syömmein paremmin vaa'alla punnittuna?-

***


Olisinko puhtain pyhäinkuva ja kuvittaja
kaikelle siun armollesi rajattomalle?

Puusta paljain käsin veistetty toteemi - puhdas ja vahva -
palvomassa siuta ja menneisyyden kuvia?

Luusta taidolla veistetty artifakti
käsissäsi läheisyys pyytäessäsi rauhaa.

 
Olisinko rukousnauha, kävisinkö käärmeenkuvana?

Olisinko alaspäin käännetty risti?


On miun henkeni kaipaava rauhaa ja tyyntä
ja sieluin hakee kenties pelastajaa -
löydän totuuteni luonnosta vaikka toisnaan täällä uskotta käyn -
kaipaan sydämeeni todistajaa.
Kadotus on mielentila vääristynyt, harhainen - koti eksyneiden/
lasinen vankila.
Labyrintti, josta saattaa ehkä valoa löytää
kunhan osaa oikein tiensä kulkea.
 


Kanssain saapuisitko tutkimaan kaikki elon perimmäiset salat.
 
Olemaan minulle, kuin tuntematon uskonto.
 
Elämäni valo, jonka kanssa maallisen matkani käyn.
 
Synti, jonka vuoksi kenties vielä palan.
 

torstai, 26. syyskuu 2019

Pata-akka (Murreruno)

Siä leikit miulla, kuin peliä muillakin luillani/
siä leikit miulla ja aivan kuin leikkisit leluillani, 
joit olen kätkenyt geohon tyhjään - joit olen kätkenyt piiloon harhaan - 
mieleni on kierossa kuin kruuveista korkein
jonka kruunutarkin olen. 

Siä hautanet miut, kun kuolo kutsuu luoksensa harmaa - 
siä hautanet miut hautaan matalaan
kun valkea on maa.
Ja vaikka miä armoa pyytelen, varkain valitan ja vaikenen -
siä hautanet miut luokse manan,
rakkaudella.
 

Olen voittokortti käsissäsi, pakkasi pahis, pata-akka - 
taroteista katson kuvasi tulevaan. 

Siä leikit miulla, miä olen kohtalosi takaava
(ja hymyillen vienosti palkintoni lunastan).

lauantai, 21. syyskuu 2019

Posliininukke


Sinä olet se syntisin auringonnousu, jota olen nähnyt -
syvin pimeys minun mustan hämärän.
Tämän lumotun päiväni kirkkain tähti,
joka ei kuitenkaan ole aurinko.

Satujeni ajaton toteenkirjoittaja sekä aina niiden muusa - 
luotettu haamukirjailija huoneissani salojen -
salaisuudetkin tietäisivät totuuden
silti hymyssähuulin tielläni arpien käyn.

Sillä sinussa on sisällä kaikki tämä kaikkeus - tämä koko iätön kuva, 
jonka olet eteeni taiteillut - olithan sinä minun runouteni
jonka valkeana enkelinä käyt
vaan sinun demoninen puolesi on omistanut minut
ja luonut luonnottoman
pirunkuvan minusta, jota tunnistaa eivät voisi
edes avut avuttomat
tai nimet nimeättömät.

Laulelen pimeydessä kunnellen yksinäisyyden kaikujani
kun täällä kerran sinä et vierelläni asusta;
sopivan sameissa vesistöissä elän - uudelleenkasvan,
jotta minua et kerran samaksi tunnistaisi.

Pidä minut kauniissa naruissa, ruoki, rakasta hyvin.

Koristele minut silkein ja pitsein.


Minä lupasin itselleni olla posliininukke hauras
ja kerran rikkoa sinut 
pala palalta.
 
  • Blogikuva