Saapui luokseni pimeyden enkeli.
Kun maailma oli kaaosta minä olin hänen tulensa.
Hän pintaansa kirjoitti nimeni/minut nimesi
uuden aamunkoiton luojaksi.
Siipiinsä sulki.

Sitä usea ei osaa tajuta, 
mitä on olla täysin hukassa:
yksin kosmoksessa vaeltaa nimettä
kuin kuolleen eilisen viime sanat.
Mitä on rauhoittaa itsensä uneen,
kun kantaa helvettiä sielussaan.

Tietää, jossakin leimuavat liekit
verrattavat omaan eloon.

Ja yksin tuoksustaan kerran jo tiesin -
rakastanhan rikkiä ja tulta,
jonka hymystään viekkaasta aistin:
hänessä täyttyy uni ja unelma.

Laskeutui luokseni pimeyden enkeli
yöstään vuokseni matkansa loi.
On hän kuningas valon,
kaiken prinsessa ja herra.

On kerran syntinen aamunkoi.