Kirjoittaen nimesi epähenkien tuhkaan,
kuiskien äänteitä puheesi -
kertoen hiljaista tarinaa
korpit vetävät sinut maille kadotuksen.
 
Laulaen nauravat henkesi suohon,
kaivaen kalvavat luusi maahan -
kantaen mielesi pilviin
on tulevaisuus oleva turmio.
 
Täällä nuori ruumiisi on oleva
katse kylmä läpi lintujen silmien
joiden värit ovat mielessäsi sotkeutuneet
jo sielusi viimeisiin palasiin.
 
Ovesi takana kaltevien luiden -
silmissäsi palava tie tämän tuonelan -
 on näin kuljettava mielesi poluille
joiden keskellä ei tanssita hiljaa.
 
 
Näistä porteista ei linnunlailla juosta läpi,
ei liidellen lennellä pois lapsenlaulun lailla.
 
Näiden aatosten kertomilla haudoilla
ei ole merkitystä muille kuin sinulle.