Sukeltaessani tähän sameaan,
syvään, sumuiseen puolielämään
en tunne erehdystä, en pelkoa
aiemmin tekemistäni virheistä.
 
Upotessani katumusten järveen.
Kadotessani sen hyväileviin aaltoihin
minä liukenen hiljaa siitä kaikesta
joka kerran satutti minua ja mursi sydämeni.
 
Ollessani viimein yhtä
kaiken sen kauneuden kanssa
ei rannoilleni ole kertynyt
yhtään kutsumatonta katselijaa.
 

Näin minä murran yksinäisyyteni portit.

 
Päästän tulvan valloilleen.