Paljastaa en saisi, vaan nyt sinusta kirjoitan.
Kuulijalle, lukijalle näin minä osoitan
nämä sanani, joista lukea voi
mysteeristä, jonka tapasin
ennen kuin koitti aamunkoi.
 
En ennen uskonut ihmeisiin mutta kukapa ties
että yöstä sattuisi eteeni tämä henkinen mies
joka silloin ja vielä yhä toisinaan
mieltäni kummastuttaa,
kiehtoo ja kiinnostaa.
 
***
 
Kuu kylmänä kun taivaalle valoa loi
ääressä parvekkeen istuksin unelmissain
kunnes takaa selkäni äänen kuulla sain
ja hahmon aistin pimeässä huoneessain.
Hämmentyneenä katsomaan kääntyessäin
mietin väsyinkö jo vai voiko olla nyt näin
että istumassa tyylikkäänä sängylläin
oli kasa mustaa silkkiä ja samettia.
 
Katseesi oli niin vahva.
Niin voimakas ja määrätietoinen.
Hehkui se sitä samaa henkistä loistetta
kuin nimesi iätön, antiikinaikainen.
Yhtaikaa vainaa ja elossa
rinnassa sydän vaan vailla pulssia
hämärästä saavuit ja hämärään jäät
tulit katsomaan maailmaa uutta,
sitä kehittämään.
 
Sinä hymyilit varjot tanssimaan tanssejaan
kiemurteleville seinilleni
ja kuolevat metsät ja maat -
tähdet ja puut
kuiskimaan yön nimiä
muinaisin pohjoisen kielin.
Sinä lauloit tähdille ja tähdistä
hiljaa hyräilit enteitä ja tulevaa.
Kerroit kohtalottarien olevan suosiossasi
oli jokin sinussa kiehtovan karmeaa.
 
Politiikoksi sinua olisi luulla voinut
kenties pormestari olit aikoinaan
kielelläsi vieraiden kielten soinnut
saivat sanoihisi syviin hyvin uskomaan.
Vanhasta runoudesta kerroit, myyteistä mystisistä.
Ennenaikaisista päivistä puhuit,
loputtomista öistä.
Kanssasi tutustuin niin moneen tarinaan uuteen
kun sinä luonani teit matkaa tulevaisuuteen.
 
Niin vastavuoroisesti minä itsekin
hieman nykymaailmankuvaa kerroin, selitin
myös omat uskomukseni taiteesta ja luomisesta
kierrosta planeettojen, saduista ja kuolemasta.
Hyräillen, hymyillen kuuntelit sanani
ja kerroit on sinulle lausuttava valani
kun niin kaunis veri virtaa suonissani
en sinusta kertoa saisi
en paljastaa oloasi.
 
Olivat salainen ja mystinen mukaasi turhia sanoja
kerroit vain et muille ollut olemassa
eihän kukaan taruihini mitenkään uskoisi -
kelle nyt "kuollut herrasmies" kummittelisi?
Pois lähdit, vaan jätit ruusun vuoteelleni
viestinä käynnistäsi, muistona olostasi
kerroit vielä kerran tekisit maalle kunniaa
ja olit poissa - aivan kuin varjo,
aivan kuin harha.
 
***
 
Liekö vain varjot yön, unet todelliset
vai kenties mieleni demoni, joka taannoin vieraili
nämä muistot jätit jälkeesi, Silas -
yön tumma korppi, unteni noita.
 
Vieras mystinen.
 
Kuun luokseni tuoma olento.