Kuulethan pyyntöni, lautturini - sinä satujeni kolkoin laulaja
tätä matkaa käythän vielä vierelläni
sisar kaunis, kuolemantuoja -
kun minut hoiviinsa ottaa ja etsii
yön pimeä veli
ja ottaa luokseen otteella
jolla aina tietämättäin piteli.

Kuulethan kanssani viimeisen lennon siipieni/
tiedäthän sydämeni vaimean sykkeen,
kun itse itselleni tietä raivaan taakse tuonelan
minä julkea maan matonen.
Korjaathan väsyneet luuni lepäämään
jotten tuntisi väsymystä enää
ja sieluni otathan hoiviisi
vaiko joko jo liikaa pyydän.

Tällä viimeisellä matkallani tunnen
sinun kuolosi kutsun, kuiskinnan tuonen maan
ja muiston siitä syömmeeni suljen
kunnes sammuvat silmieni edestä valot;

loputtomaan uneen
nukahdan.