Kurkien jaloin polkuja kuljin.
Kuusien tavoin korkeuksiin pyrin.
Joutsenten matkassa lämpöön kaipasin
tulelle, tuulelle toiveeni kuiskasin.
Metsien hämärään sydänveri veti
kun oli koivujen katveessa rakkaimpain peti.
Hän kohteli kerran kuin vertaistaan
niin myös maa suuteli, hyväili kaltaistaan.
 
Hautasin sinut pehmeästi metsään
etsiessäni kotia sydänluillesi
jotka luokseni lupasit silloin 
tuonen ajan takaa
sieltä lauloit hautalaulun hauraan
sieltä kaukaa, jossa makaat.
 
Niin kerran, silloin aikoinaan
sinä polkuja kuljit kuin kurret komeat.
Joutsenien siivin sinetöit temppelini.
Tulen tavoin loit hämärälle kodin.
Hämärästä keräsit palaset rakkauteni
rakkaudestani loit puhtaan sadun
nyt, kun matkaan tietäni haudallesi
sinulle laulan, kertaan pienen tarun.
 
Niin ne ovat nämä unelmat mielessäni
liene vain haavekuvia viulun viattoman
meistä kahdesta kiertyneinä yhdessä.