Minä olen maannut täällä vuosia
ja jo niin nimettömänä aikoihin lahonnut.
Kerran kullasta kaiverrettu kaivattu
näin makaa enkelikalojen kanssa.

Rautaisen ankkurinsa aikoinaan pettämä
huomaa, aurinkoon on yhä matkaa.
Hämärä käy aaltoina ylleni,
omistaen merten verran valoa.

Käskystä seireenien sulkeutuvat silmät alla hylyn,
joka jo alla korroosion kaivertama on.
Kai vanhakin nyt saa jo väsynyt olla
kun aika on kohtalon.

Ja meren valtakunnasta laulan,
syvemmältä, kuin missä muinoin makaan.

On kitani nälkäisiä piikkejä täynnä.