Minä opin rakastamaan niitä hetkiä, 
tunteja tukemaan, päiviä  pitämään, sekuntteja seilaamaan  
luonnottoman meren äärellä vietettyä elämänkuvaa/
ruokottomasti rakastamaan sen peilistä pintaa.
Tarinoita merestä kuullut olen satoja, 
satuja miesten, tuntemattomia fantasioita
mutta mitä meren aarteet antoivatkaan minulle -
minä opin rakastamaan niitä hetkiä.

Hetkiä paratiisista, kuin kirotuinta aarretta - 
jonka äärellä toiset saattavat hukkua
ja toiset huokaavat pelastusta - 
yhä  täällä jotkut  haaveilevat merestä maata,
ja palattuaan kaipaavat maata mereksi.
Kaipa merimies voisi haasteistansa kirjoittaa kirjan
ja rytmittää kaikki muistiinpanot vihkoistaan taruiksi -
merten arvoitukset runoiksi kertoa -
lähettää pullopostina Atlantiksen aavoille.

Jonka aalloista kerran kohtasin hahmosi kohoavan, 
sinä rakkauteen hukkunut houkka, kuollut Afroditeni.
Nyt ovat kotilot kaluavia hennon lihasi pintaa
ja meri saa taas hiuksesi letittää, kuin ennen muinoin.
Kukapa sitoo nyt rajattoman sielusi, siellä missä vaellat lain
ken ikuisen armonsa alle sinut  kahlitsee - 
minä opin rakastamaan niitä hetkiä
tunneista niiden sadasosiin
nähdessäin kasvoillasi merellisen katseen
salpasit henkeni.