Ja minä tapaan itseni toisen puolen
- kosmoksen läpi saapuneen tunteen -
avaruudesta alkunsaaneen sekopäälapsen,
jota olen hartaasti kadehtinut,
vaikka itse olen vain fiktiota.

Sanoja kirjasi sivuilla,
niin paljon enemmän halusin olla,
kun valittiin jonoihin prinsessoja
ja tarvitsin jonkun, joka pitäisi kiinni.
Sanoja, aivan kuin aikojen alussa.
Mitäpä väliä lupauksista,
tunteista.

Jäljet jäivät. Arvet itkivät aikoja.
Ja lopulta, kuinka onkaan niin kamalan koomista:

Sinä suutelet tuhkaa,
tanssitat timantteja.

Ja minä, minä opettelen olemaan tähdenlento.

Kuolleiden primadonna.

Papitar ja madonna.