Olen ihoni alla, piilossa alisessa:
pakopaikassa pimeältä.

Maailmalta, joka kävelee demonisin kasvoin
ja jonka tuhannet katseet käyvät
olentojen silmissä.

En lue vastaantulijoita - ne taas nuolevat mieltäni
kipeillä kielillänsä juurikin muistaakseen,
kaiken jota olin ja en ollut olemassa
sairaan kauniissa, kamalassa.

Harhassa. Mehän kuolimme ansassa.
Kuinka kansamme sinnekin käveli 
ja kuin se tulee nyt vastaan 
kuin kiirastulessa
käristellyt pirut.

Maailmanloppu kävi.

Jumalatkin kadonneet.

Pakenin aliseen.

Ja lakkasin tiedostamasta sitä, 
mitkä kävelevät kaduilla
maailman muodossa.