Minulla on rinassani lasisydän.

Ontossa vartalossain linnunluina lankakerä,
jota elo toisinaan purkaa ja toisinaan aukoo
levittäen sen merkiksi luolastoihin,
jotta valon löytäisin sen päästä,
luolansuun.

Miljardeja galakseja maailmassa -
elämää, jota muuallakin on olemassa
etsin kivien alta ja metsissä juosten
takaa laaksojen ja ikuisten vuorten.

Ja silti minä olen itsessäni alieni.

Eksyksissä omasta ulottuvuudestani
vuodatan sieluni tiedottomaan aikaan
vailla taikaa tai kaunista unta.
Luomakuntani vankina mielessäni:
se millaiseksi kasvoin ja rakennettu luonteeni -
liekö todella elelen vioissani?

Onhan rinnassani sydän lasinen.