Niin lumoutuneeksi sait minut piirteilläsi luontosi.
Niin kovin raikas, eksoottinen sinä minulle olit.
Niin kaunis olit kantaessasi kedolle vettä
tuoksusi ylittäessä aistieni rajat.
 
Tähdet tanssivat silmissäsi.
 
Katselin vaieten tunnista tuntiin
katsoin tarkkaan, katsoin kauan ja hiljaa,
kuinka ikuisuutta laulava avaruus laskeutui yllesi
luoden keveän todellisuuden
perhosensiivin.
 
***
 
Tunsin hymysi kasvoillasi -
huultesi kaaret luontoni iholla.
 
Pienen myrskynvirren pulssissani
todellisena merkkinä sinusta.
 
Ja voisinko näin sanoillani kertoa
että kosketuksesssasi
tunsin lämpöä, lempeyttä ja lohtua.
 
Koska siinä sinä olit
ja se sinä se olit -
se yksi, jolle maailma puhui -
olit ikuisuuden lapsi.
 
 
***
 
Sinä lempeyttäsi kantava neitoperho -
tulessa palanut noitanainen.
Kukissa maannut kedonkehrääjä -
jumalten ja olevaisten unelma.
 
Voisiko maallinen minäni tarjota sinulle tanssin,
valssin tänä hetkenä ja täksi yöksi
jolloin saisimme vaihtaa ajatustemme virtaa
ja toiveissani kutoa
unelmia.
 
Niin helposti voit mieleni lukea
ja vain tiedoksesi täällä minä kerron,
jotta voisit tunteideni kääröistä katsoa
kuinka minä rakastan.
 
Kuinka loputtomia me olemme.
 
Kuinka meitä haluavat
elämän valot.