Millaista onkin herätä juuri minuutti keskiyön jälkeen
yössä hiipivään sudenulvontaan, kuun kavalaan kulkuun?
Herätä omaan hulluuteensa, kuin havahtuisi talonsa pihalla
täysikuunaikaisena unissakävelijänä
ulkonaoloonsa.

Kun me emme koskaan voi täysin tietää, mitä pinnan alla kytee
ja epätodellisuus on vartta kalvavaa.


Se on pelonkuva itsekseen avautuvia ovia kohtaan
ja pelko siitä, oletko todellakin menettämässä mielesi,
vai olisiko sittenkin pahempaa,
mikäli aaveita olisi aidosti olemassa.

Tämän vuoksi tutkimme tuntematonta.

Pelkäämme aikaa ja hallitsemme kelloja
hillitysti. 


Vaan yhäkö olemmekin umpiunessa
herätessämme minuutti keskiyön jälkeen?