Minussako on syy - 
onko sen ydin minussa
kun rakastan niitä vieheellisiä,
viekkaita ja valehtelevia 
syvänmeren kalastajakaloja/
maailmaa täynnä valoja
jotka soihduillaan viehättävät/
täyttä elämää ja liikettä
ja kuin äkkiarvaamatta
olen hetken suurimpana tähtenä 
joka taivaalla voisi hehkua.
illan katveessa.

Kaltereiden takana
pedon kidassa.

Hampaiden takana
kalastajan suussa.

Jonka viimeisenä suudelmana 
tässä viimeisessä kodissa
onnistun näkemään vain sen valon,
josa kaduilla kerrotaan, taruissa.
On turha toisiin rouviin verrata
ei minua haudata arkkuihin.
Nukun unta ikimerten alla
tummissa puvuissa.

("Mikä prinsessa".)

Haudantakaisilla mailla/
aaveiden amfiteattereissa
on elo itse suurin komedia
ja tragedian ydin 
ja minä liene sitä suurempi
sillä avokätisesti aina asetin
sydämeni ristille -
rintakehäni ripitin
tilaksi valheille velloa.

Nyt mahtaa sekin tieto
jälleen varjoissa tanssia.
 
Vain niin hämärä voi ihminen olla,
että ikävöi kaikkia kauniita valoja.

Jopa kalastajan, sen saaliiksi tulla.