Yönmusta käärme pitää yllä maailmoja.

Se matelee syvissä soissa, mielen jokaisissa kierteissä.
Ja rikkonaisissa sydämissä, rikkonaisissa sydämissä.

Maalaa palasia olemassaolon kanvasille, 
sitten rikkoo teoksensa niin tyylikkäästi
että eksynyt vain tuntee piston rinnassaan

ja jossakin lankeaa taas kyynel/enkeli

joka kavahtaa elon valoa. 




Syvästä pimeydestä löytynee ratkaisu valolle.
Tarvitaan aikaa, filosofiaa ja alkemiaa
paetakseen labyrintistä, joka on tarujen veroinen,
eikä siihen tarvita edes taikaa.

Noituus on vallannut minut/ruumiini ja sieluni:
laulan ilosta, onnesta vaikka kenties pitäisi palella.

Käärmeet mielessäni luoneet nahkojaan jo vuosikaudet.

En sanoja kiertele, anele tai kavalla.

Elo minut vie.