On minulla käsissäni, ranteideni painoina
kasa ajattomia avaimia
ja valittavana monia teitä -
niin kovin monilukuisia ovat nuo lukot,
joiden olen vartija vankilan.

Vangit tunteita toisinaan
toisinaan voimia tuoneen vieviä, toiveita -
niin kovin moni niistä luottaisi itse Midakseen
kokeakseen valon loputtoman.

Ja taas on yksi niistä ylväänä edessäni -
nousseena aalloista tyytymättömän mereni - 
arpeni, liekö en osannut rakastaa teitä
tyyneiksi laineiksi sulouden.
Kun miekkaansa tuo tarttuu kuin iskeäkseen
minusta tyhjän kuvan kuolon -
majan majoille meren kautta mennäkseni
kovin kuivilla teillä olen kulkeva.


Kasa avaimia ajattomia käsissäni =
ikuisuus ikää ranteideni painoina.

Vartija vankilan tutun, henkilökohtaisen -
sen sellit kauttaaltaan tunnen,
näin hengelläin vannon.