Se joka nimeltänsä nimettömäksi jää
on jumittunut puolitodellisen haparoivaan,
seinähulluun illuusioon
jonka ruostuneiden rattaiden
alati putoilevat mutterit
kaikuvat pakoa vuoteen
1863.
Ja aivan kuin Shakespearelaisessa fantasiassa
se kuvittelee totuuden löytyvän
koomisista romansseista -
sävelistä tragedian.
Murheista ja murhista
luettuaan ja kuultuaan
kerrottuaan rakkaudesta
saa se sieviä kicksejä
sivupeilailusta egonsa kanssa.
 
Niin sitä voisivat näin miettiä jo
kaikki he, jotka ovat jo menneet
kuinka riskialtista onkaan leikkiä
elävää nukketeatteria.
 
Tanssia eilisten rakentamalla haamuradalla
tämä elämän cabaree.