Yö laskeutuu iltaan, päivän silta hämärään hälvenee.
Minne katosit viereltäni, uskottuni;
pyydän, sille tielle älä mene
jolta rakkaus löydetään ruoskittuna.

Se tuntee jo nimeltä liian useat kahleet.

Ja viimeiset ratkaisut se on lapsikseen nimennyt,
erehtyä on kerennyt - luettelee merkkejään iholta -
sielunvelassaan peilaa
ulospääsyä kivutonta:

Valehtelijan tietä raivaten kulkevat ajatukset tuon orjan
vaikka jo laskeutui neitsytyö.

Ja neitsytyössä makaan, keinutan sydämelleni mustaa kehtoa.