Yö kasvattaa ruusujaan ympärilleen -
noita hunajaisen makeita nuppuja,
jotka pimeyden turvin ja kuunvalon hohteesta 
kasvavat kauniiden kukkien kuviksi.
Tähtitaivaan alla, multikosmoksen alla
toiset palvovat aikaa ja toiset kuolemaa.
Luutarha Pariisissa tai myrkkykasvien puutarha -
kai ne edustavat samanlaista sanomaa.

Yö kasvattaa ruusuistaan kauneimmat, niitä palvoo,
vain kerran myös niittääkseen ne itse.

Viimeisinä aamuyön tunteina
lumous lankeaa.

Ja alkaa unen aika.