Tummissa saleissa kuuluvat hiljaisuuden äänet
jotka kantautuvat tajuntaan, kuin haamujen huudot. 

 

Maailma kantaa yllään lopullisuuttaan/
sen sydän on kadonnut armollisuuteensa.-
pysähtyneessä tilassa onnetonta aikaansa polkevat
kohtalon sammuneet, ruostuneet rattaat.
Ne nostavat korkealle - kiroavat ja palvovat - 
oikeaa ja väärää, kuin porttoa ja neitsyttä.
Vahtivat maailmaa isännälleen ja rengilleen, 
joka hänkin on jo juonut myrkyn maljasta. 

Muinaisista ajoista nykypäivään,
aikojen alusta niiden kosmiseen loppuun,
maailma on kantanut yllään surujen kirjaa
ja ollut kaikkien ilojen alku.
 
Tummissa halleissaan kaikuvat hiljaiset huudot
ovat kuin menneiden jumalien haamukuvia. 

Ja niiden äänet siunaavat äiti Gaian,
pyhän äiti maan. 


Meidän ainoan tiemme Eedeniin.
 
Joka on.