Ja jokaisessa paikassa
jossa olen käynyt.
 
Jokaisella askeleellani
jonka olen ottanut.
 
Jokaisessa kodissa,
jossa pidin majaani.
 
Jokaisella lyönnillä
jota sydämein on lyönyt.
 
Vain aina näyteltyä on tullut tielleni.
Vain hahmot edessäni ovat olleet.
Kai minä itsekin synkästi synnyin
taakakseni roolini ottamaan
ja jakamaan sitä jatkuvasti
kaikille muille
jotka katselivat.
 
***
 
Maskeja.
 
Maskeja.
 
Maskeja.
 
***
Näillä kaduilla, joilla olemme kulkeneet.
Tiettömillä teillä ja kujilla kurjilla.
Kuinka olen kertonutkaan tutuilleni
etten hahmoja ota -
etten rooleista pidä.
Etten voi sietää naamioita
en edes huntuja kasvojeni edessä.
En ole oppinut käyttämään niitä maskeja
joita niin monet ovat oppineet,
jotka aika meille kasvatti.
 
Toisinaan tuntuu
ja aika useasti niin
kuin katsoisin showta -
kuin olisin teatterissa.
Näyttämöllä
jossa niin kauniisti pyydettäisiin
joko esiintymään muille
tai sitten katoamaan.
 
Kirjoittamaan rooli takahuoneessa.
 
Pyytämään, että joku sen esittäisi.
 
Säälin heitä joille tuo roolin kertominen kuluu
sillä siltä on aina tuntunut elämäni.
 
Vaikka niitä maskeja.
Olen vailla.
 
Vanhat kasvoni.
Karunpaljaana kuljen.
 
Kaipa sitten kasvoin.
Väärässä kodissa.
 
Kun vain totuuden.
Syliini suljen.
 
***
 
Suuret kaupungit niin monet
läpi olen käynyt
kolunnut monet maailman kolkat -
ne läpi olen elänyt.
Olen nähnyt jo sen kaiken
joka vain haaveissa
tiedän monilla on
kanssakulkijoilla.
 
Vaan yhtä totuutta kipeää
en koskaan peitä en.
Näkyy aina tunteeni minussa
kun tunnen, katson, ajattelen.
Saat huuliltani
vain aidon suudelman
ja hymy aito aina loistaa
silmieni tähdissä.
 
Niitä maskeja en vain,
en ensinnäkään
koskaan sisäistänyt lain
en halunnut pitää.
Kun niin paljon näyteltyä
on tullut vastaan
on sitä halunnut olla vapaa ja puhdas.
Aidosti tunteva.
 
Vailla niitä kaavoja ja rooleja
pinttyneitä sääntöjä
joita toiset, tiedän,
päivittäin ylläpitävät.