Ottaisitpa minut, sillä sinä olet minun
ja kyllä minä tiedän sen
vaikka haamuni silmiäni hyväilevät
ja välistä tietoisuuteni hälvenee
pakottaen minut haavemaahan,
jossa elän kuin Aliisa, naiivi
ja jossa minua ruokkivia ovat
vain lapselliset haaveeni.

Sillä kaikki minussa on yhä sinun 
ja siitä sakramenttina
olen uhraava itseni auringon alla -
syövätkö tyttösesi nyt sydämeni?
Vai tuhkaatko minun oman maani alle
ja naurat tulevan kesäni kasveille:

Kas siinä makaa nainen, noidanluinen,
joka kehtasi sinua palvoa.

Ja luut muista siunata,
muistathan siunata ne luut.