Monesti olen sitä kavahtanut,
paljon satuja siitä aikoinani kuunnellut
niin aina taakseni kierrän ja katson
kun saapuu aamunkajo, kun koittaa yö.
Hämärässä, pimeässä,
jossa en varjoakaan nää
voin aina kuulla sen kutsun
ja sen ihollani kevyesti tuntea.
Se on karma.
Se on unelma, se on uni.
Se on täällä tänään.
Pelkään sitä, pelkään sen ääntä.
Kuulen kuinka se saapuu luokseni pienissä kiharoissa.
Kuin neitseenlaulu, niin on se vapaa - kuin kurkien orjuus.
Kuin viimeinen päivä täynnä puhdasta ilmaa
eilisen tuskien jälkeen.
On sillä suuret silmät kuin pöllöllä
vaan oppinut olen, ei sitä kavahtaa pidä.
Koska heikoimpina hetkinään
ottaa se haltuunsa hahmon,
joka kutsuu luokseen
ja jota tahtoisi vain paeta.
Se on hautalaulu.
Se on viimeisen ikuisuuden virta.
Se on elämän pysähtymätön lähde.
Se on täällä tänään.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.