Kissankullaksi häntä kutsuttiin.
 
En edes itse tiedä, että miksi.
Koska aina tavatessani hänet hänen hymynsä sulatti jään
ja hänen naurunsa raikui korvissani,
kuin kissankellot.
 
Ja kuinka helposti lähestyttävä hän oli.
Kuinka kovasti pidetteli itseään
jakamasta koko maailmalle sitä nautintoa elämästään,
jota hän kivuistaan huolimatta tunsi.
 
Hän pakeni sisäistä pimeyttään metsiin
ja niiden kätköissä, löytäessään iltaisin luonnon naturaalin hämärän
hänen sydämensä kehräsi kultaa.
 
Uskoisitpa hänen äänensä, kun hän lauloi 
tullessaan uskoon tästä maailmasta
kuin se oli kuin timanttia minun sielulleni.
 
Siksi näin kauniisti hänestä kerron.
 
***
 
"Toisinaan tunsin olevani niin kovin valaistunut.
Niin vapautunut kaikesta tästä ja niin kovin itsenäinen.
Oli, kuin valo olisi antanut minulle kaiken anteeksi
ja kuin maa kannattelisi minua perhosinaan.
Ja onnellisina hetkinäni tuntui,
kuin koko avaruus ja kaikki tuntemamme tähdet
sykkisivät ja säteilisivät vain minulle hengittävässä pulssissaan.
Oli, kuin äiti maa hymyilisi minulle ja rakastaisi yksinomaan minua
kävellessäni näitä kaltevia teitä."
 
***
 
Minä kutsuinkin häntä kultamuruksi
silloin, kun hän kertoi minulle kyllästynneensä
lempinimeensä, "kissankulta".
Sillä uskoin, että noin suuri elävä ja niin valtava sielu,
kauniskin,
ansaitsisi itsellensä arvokkuudessa mitatun hellittelynimen.
Ja minä silittelin hänen hiuksensa uneen,
hieroenharjasin hänen kipeät lihaksensa ikävältä
ja rentoutin silmäni hänen katseeseensa
niinä hetkinä, kun itsestäni tuntui,
etten ansaitsisi enää enempää.
 
He kutsuivat häntä kissankullaksi,
mutta minulle hän oli oma pieni maailmansa,
johon niin mielelläni upposin niinä öinä,
jotka hän yksin suostui kanssani jakamaan.
Sillä niin kovin hänen sielunsa kauneus minua kosketti
niin paljon rakastin luontoansa suloista,
että kirjoitin hänestä laulun omaan sieluuni,
jonka suostun vain harvoille kertomaan.
 
Ja vain tuulisina öinä.
 
***
 
"Enkä minä koe ansaitsevani kaikkea tätä kauneutta,
jonka luoja on minulle lahjakseen luonut.
Sillä ketterin askelin voin käydä tätä elämää
mutta silti pelkään sitä pahaa ja pimeyttä,
joka on minusta lähtöisin."
 
***
 
Kerran,
Oi Olipa Kerran,
oli minulla kätösissäni kissankultaa.
Jotain, jota kutsuin jopa rakkaudeksi,
sillä sellaiseksi hän minulle muodostui.
 
Kerran minä omistin käsissäni
luultavasti yhden kappaleen sitä kauneinta sanaa,
jota ne jotkut kertovat taivaaksi.