"Kun käki kurkotti kuusiin
syntyi siitä aika mekkala
avaralla alueella
metsänhakkuiden aikakautena.
Herätti metsämiehen kevääseen
koruttomalla kukkumisellaan -
kantautui kummuilta kummuille
tuo tuttu kukkuu,
käen kaikuma.
 
Niin se sydän laulaa, kuin käki
näinä päivinä,
näin keväisellä säällä.
Kurkottaen itseään pidemmälle
ohikulkijoiden askeleissa,
teerempeleissä, tanssisaleissa.
Vaan varoa pitää
ja valppahasti
ettei puusta alas putoa
kun koivusta korkeammalle tavoittelu
tuppaa olemaan niin yleistä
ja haikeaa.
 
Ottakaamme siis oppia poikasesta käen
joka kaiken kukkuilun lisäksi
oppi myös levittämään siipensä -
kuusipuiden siimeksiin lentelemään.
Kun käki kurkotti kuusiin
olisi se päässyt vaikka kuuhunkin
kun vain siipensä avasi,
lensi hypyn tuntemattomaan.
 
Ja linnun lailla nauroi"