Pohjantähden toimiessa maailmanpuuna,
toimiessaan akselina -
kannatellen kaiken tietämämme maailman painoa
me nukahdamme ja uneksumme esiin kaikki menneen ajan henget/
tuomme esiin kaikki kadotetut jumalat.

Ehkä esitämme heille pyyntöjä / ehkä puhkaisemme heidän silmänsä 
koska niin irstaita me olemme /  jotta eivät he totuutta näkisi
halussamme omistaa kaiken  -    kuinka olemme tuhonneet, turmelleet meille luodun
haaveillassamme esiin vanhat.    kerran palvotun, viisaan maan.

Fantasioimme pääsystä vieraille planeetoille,
vaadimme kuulla avaruuden kutsun
vaikka olemme itse sitä jo osa -
tähtipölyä.

Mitäpä sitä voi pieni ihminen tehdä,
muuta kuin elämänsä lajitella oikein
ja vähentää luomansa tuhon
ollen hereillä.

Mikä muuttikaan tämän ihmiskunnan
lähes täystuhoksi koko entisestä itsestään.

Kyyniseksi kansaksi kasvoimme
tiedon ja kehityksen teillä.

***

Näin iltaisin toisinaan ituhippi miettii, miltä mahtaakaan maailma näyttää itselleen vanhana.

Ei siitä uneksua uskalla - toivoon luottaa äiti maan.

Ehkä vielä herää itse täysin tämä ihmiskunta.

Nykyajan Jumala

ja sen harhainen kuva.