Kerroin kerran vetten laulun, seireenien hiusten säkeet, 
auringon välkkeen sielun pinnalla, joka oli aivan, kuin meristään syvin.

Aaltojen tarut ja tyyneyden sadut, meri rosvosi minunkin sydämeni -
kuiskauksina korvissain kuulin mertenmiesten lupaukset.


Kuljen kaarnaveneelläni aalloilla ikuisuuteen
seuranani aika ja aava ulappa
etsien vielä sitä yhtä jonka kanssa kertoa, kartoittaa
vesien pyhät säkeet ja syvyydet.
Toista palasta sielulle, mertenlasta
rannoilla vapaana kulkevaa.
Kaipuuta mereen tuntevaa, satua aalloissa keinuvaa-
takaisinhan luokseni palaat.
 

Vielä joku päivä odotan sinun kosketustasi,
tuntiessani aatostesi pinnan.

Kosketusta, joka hiljalleen hallitsee ja vetää
rakkauden syvään mereen syliisi nukkumaan.