Minkälainen liekään on epätoivon kultainen tie -
minkämoinen kosto onkaan petetyn sielun?
Millainen lie on unohdetun koti;
ullakolle hylätty, vaiettu totuus.

Mitä sanoja hylätty voisikaan sanoa;
kuinka monella tapaa sitä voisi hukattuna kertoa
verille heitetty ja raadeltu ruumis ja sydän
joka hengitti kerran 
ja vielä hymyili.
 

Nukketaloni on täynnä päättömiä ihmisiä, 
minä irvistän kolmesti ja sinä sanot "kaunis".


Niin kauniita ovat ikäväsi kaaret
ja rintojesi halkeilevat kohoumat.
 
Rappukäytäväni ovat täynnä elämää -
joita haaveissani täyttävät vain olemassaolon haamut
meidän edellisestä elämästämme.

"Nyt kerro minulle, kuinka kaunis minä olen."