"Ahdin luolassa, valtakunnassa Jumalten
ahnaan, niin alati ahnaan pimeyden näin.
Pimeyden, joka piilottelee kauneuttaan korallisiivin,
verhoutuu hämäräänsä
ja odottaa ottajaansa."
Sukeltaessani kirkkaan pinnan läpi
tulin uskoon siitä kaikesta, joka ympärilläin välkehti.
Kauan katselin, kohtasin ja näin
meren silmät -
niiden kiiltävän, sinisen kutsun.
Turkoosissa pulssissa, vetten syleilyssä
oli ulkona murheet, haaveet ja aika.
Niin helppoa oli vain unelmoida ja uskaltaa
nousta haaveisiinsa,
syvemmälle sukeltaa.
 
"Kuulin laulun sen,
kuulin sanat nuo
tuhansien sydänten,
jotka pinnan alla asuivat.
Tunsin pimeyden
kiivaan kauneuden,
koin hetkellisen paratiisin
puhtauden.
Koin itseni todeksi."
Vettein alla
lempi henkeni, lepäsi
kaikesta viisaana, vauraampana
nousin aaltojen päälle
hyväiltäväksi tuulen ja auringon.
Oli minulle armollinen,
maailma tuona hetkenä, 
kun hengitin ilmaa kanssa kuplien
silloin tiesin, olin saapunut.
 
Toisenlaiseen ulottuvuuteen.
 
Toisenlaiseen pintaan.