Kerran olin kyläni kovin matriarkka,
sudensieluinen kedonkukka,
yllä kotia pitävä nuori akka -
lumosydän, shamaanin valittu.
Keräilijä elementtien
niiden katsoja, kokija ja näkijä
ne luut taialliset, joista hän ennusti
ja ne villit ja vapaat
ruusunkukat
jotka kiemuraisina kasvoivat
itseyteni yllä.
 
"Pohjoistuulena
olin voimansa, kasasin
luonnon ja elävät yhteen, kalastin
sävelet loin
loitsut ja laulut
virkkasin yhteen
ja kudoin kuolemattomat"
 
Auringon valoon
helteeseen pukeuduin
alasti pakkasessa yön
me riensimme reessä
tutkimme ajan kaikkeuden sielun
sen kootun haloon,
jota puhuttiin verestä,
kerrottiin meistä.
 
Kehonsisäisesti ulvoivat Chacramme aikaa
eivät vastustaneet vartemme maailman taikaa
joka yhteen meitä veti ja johdatti
säkeet ja sävelet
sydäntemme haluihin kirjoitti.
 
***
 
"Pohjoistuulena
olin vaimonsa, hehkuin
kuin liekki,
joka oli ikuisesti palava
tuli, siellä leiskuva hämärä
jonka valoa kannoin
kasvatin, lauloin -
 
pimeyttä ajan pitelin kanssaan,
tanssien liihottelin syksyssä
lensin
kuin puista pudonneet lehdet -
kuin lintuset hämärän mailla."