Minulla on otsallani sarvet.
Luiset kiehkurat koristavat kutrejani.
Maidonvalkeat, kuin hiukseni
heijastavat kuun hopeaa.

Ja he katsovat minut pyhäksi/
jumalattareni kuvaksi.

Minulla on valkoluinen pintani.
Luonteeni nuoren papittaren,
olen tavoiltani sorja.
Menneiseen näen ja taioin tulevaan
saatan kurkistaa pyynnöstä,
ennustaa ranteista.

Noituus se käy geeneissäni, otsallani sarvet.

Luonto kulkee luonnossani -
kuin itseyteni, toiseuteni.
Sieluni kosmoksen energian luoma -
elon voiman tänne tukien tuoma.
Ja olen iätön, kuin itse ikuisuus.
Loputon, kuin avaruus.

Totuus, tietoisuus, todellisuus
maailma häilyy ja näkyni hämärtyvät
nyt kun sinä raatelet ja kynnät -
revit maailman sarvia irti kallostani.
Haluaisit pukea päälleni mustan uhripuvun/
sitoa minut liekiksi liekkeihin
ja vielä häpäistä pyhän rovioni
kiroamalla selkääni siivet.

Kas en matele eteesi, alamaiseksi saavu.
En ristejä kavahda, kuolleitasi kumarra.
Puheesi ovat vain satuja ja kasveja ovat minulle juorut,

joita kertoa saattavat minulle petolliset.

Eloni papitar itse olen.

Minulla on otsallani sarvet.
Synnynnäinen kyky veressä varkaiden, noitien, naisten.
Luontoni kulkee luonnossa
ja polkuni joukoissa toisenlaisten.
Minulla on otsallani sarvet -
luiset kiehkurat koristavat kutrejani.

Iätön, kas olen osa ikuisuutta.

Loputon, kuin itse avaruus.