Maailma hymyili alaspäin
kun olimme tulta ja purppuraa aikojen alkaessa -
sen kasvoilla kasvanut uteliaisuus
ruokki meitä; teki meistä maailman itse.


Rakastuen tähän uuteen aurinkoiseen biittiin/
ratsastaen sen sen soundwaveilla kuin aallokoilla etelässä
juhlien, sykkien sen vilkkaassa pulssissa,
kuin tuhat pahaista, kaduilta karannutta kakaraa
me rikoimme tämän valottoman kuoleman näyttämön
juhlistaen elämää ja eläen sen paloa
me revimme alas tumman estradin sumuverhot ja pilvet
ja nauramme eilisen uusiksi huomisen kanssa.

Me sävelten kanssa kasvaneet kapinalliset/
vierekkäisissä ulottuvuuksissa eläneet enkelit -
sinä, minä ja maailma on meidän
kurittomien leikkiä yössä -
hyvästi alakulo.



Ollessamme tulta ja purppuraa,
maailma todella tanssii meidän kanssamme.


Minä hyväilen sinua kuin sielua
ja katoan hymyysi;

Elämä.