Kaipaan kuollakseni: kaipaan, ikävöin 

kaivaa ne seitsemän mörköäni komeroista, 

metsien kätköistä ja merkillisten sienten tiloilta, 

mättäitten suojista tiheiden ja usvan alta 

löydänhän itseyteni ja minä haluan 

vaatettaa kaikki nämä prinsessani kutsuille teen, 

luut ulos kaapeista kaivan ja alta ylimakean veen -

kutsuille itse saavun (kadonneena) Aliisana. 

Mustelmia sielussa, aina sadut tarjoavat. 

uuden kodin maailman hukatuille, lapsille unholan.

Vaikka itse koskaan tarvinnut en rauhaa kotoa, 

taruni kadotetuille valmistan yön padassa.

 

Mörköni löytyvät alta seitsemän sinetin. 

Ne kaitsevat Lumikkiaan synkillä soilla. 

Ne saattavat joskus kummitella sinun komeroissasi 

mikäli ovat hetken hupia ja hurmaa vailla. 

Ja niin komeita vaunuja ajaa armaani - 

ei niitä nähdä voi turuilla, toreilla. 

Kaunistaa kalpeus, koreilemme kalmalla, 

eläen sen suudelmilla ja sieluilla.

 

Pimeys näyttää mitä kauneimman tien elämään,

joka ei rohkeutta tai uskallusta vailla. 

 

Yön sydän odottaa opetuslapsiaan,

valonaan uusi todellisuus

ja ikivanha avaruuden taika.