Toisinaan yksinäisyys maalaa kuvan helvetistä. 

Sen ovet ovat avonaiset, kutsuvierailleen luvatut.

Sen puutarhassa kukkivat kauneuden ja läheisyyden hedelmät

ovat nähtävissä, vaan niistä peritään maksu.
 

Sataessaan ihon pinnalle yksinäisyyden alku
etsii turvaa toisen kipeästä läheisyydestä
koska sen oman ajan pulssikin on jo eksynyt hukkaan
ja ikuisuus huhuilee eilisyyden kuvissa. 

Siispä katsokaa rakkaani, uikaa luokseni hymyni lävitse
koska yksin käyn, en enää lainkaan varma itsestäni;
onko elämäni totta vai elänkö unta
vaiko vain aaveena haahuilen eilisyyden unissa.

Niin se miettimään saa, ylös tiedon siitä kirjoittamaan
olenko totta vai elänkö unta, lasken minuutteja ja kirjaan ylös tunteja -
päivästä toiseen eksyn pyhän yksinäisyyden seuraan
ja etsin sen alkupistettä kuin uskova Graalin maljaa.
 

Koska toisinaan yksinäisyys maalaa kuvan helvetistä 
ja toisinaan tunnen sen asukkien narranneen itseäni - 

ojentaen minulle palasen sitä hedelmää,  
hetkellistä lohtua toisen kipeästä syleilystä.