"Rakastuin kerran mahdottomaan paradoksiin
joka kertoi minulle tavoista vaivuttaa mies huumaan
joka peittää alleen kaiken maallisen himon."
 
***
 
Kirkkaana kuin päivänpaiste, liivitetty pikkuherra aurinko
laskettu siivilleen pyhänä kuin Midas, katseeltaan nuori paholainen.
Uiden järvissä fantasian, kylpee rakkauteni joissa -
luoden vesistä minulle meriä -
tuntien sävyt vesien.
 
Illaksi yhdeksi elämän loimme,
maistoin ihollansa kaipuun, haikeuden.
Joi minun tyhjäksi vuorollaan - näin täällä harhailemme.
Lumotut kaksi pirulaista - nukuimme unelmiin.
 
Kadotukseen hukumme
pinnan alle.