Elämäni rikkinäinen sielu hiipuu talvipakkasella maailmassa,
joka on vain kaunista unta ja silmänlumetta -
kenties jonkun koomaisen jumalan luoma viimeinen soolo
ennen lopullista pimeyttä ja olemattomuuden ilotrippiä.
Matka galaksien haki taitaisikin taittua, kuin hetkessä,
jos jalassa olisi Hermeksen kengät ja alla Pegasuksen tahto
kiidättää ratsastajansa Hadeksesta Elysiumiin:

Ikuiseen paratiisiin kaoottisesta todellisuudesta.

Vaan vaikka minä rukoilisin jokaista tuntemaani jumalatarta
ja palvoisin jokaista tapaamaani rakastajaa, kuin jumalia
ei peloista ja painajaisista kasvateta tarujen sankaritarta -
ei ainakaan vielä yhden elämänkierron aikana.

Joten makaamaan minä jään tähän talviseen maisemaan,
jonka kevääksi muuttumista odotan jo ensilumesta.

Sieluni paino on uhkaava, tumma varjo takanani
ja lumi sataa ihoni pinnalle,
kuin synkin yö.