Armaasti laskeutui yllesi
valtakunnanpeitto, illanharmaa
niin kirjoitteli lempi 
huoneeseesi lahjojaan.
Omaa aikaansa tyyninä huokailivat
jo aikansa menettäneet ikkunat
joista lentoon lähtöään harjoittelivat
kruunupäisten kotkien kuvat.
 

Ja varjot ne kuuluessaan kaduilla
kaikuivat ikuisuuden sanomaa
kalpeina, kevyinä ja kaltevina
nykyhetkessä.


Kanssasi lauloivat yhdessä
kuuluen samaan tahtiin
kuin historiaansa kirjoitetut sanaelmat -
niiden sumuisat sävelet.
 

Niin jälleen yllesi armaasti laskeutuivat
illan samettiset verhot -
kuin varjot, jotka laskivat tuntejaan
kaivaten yönhämärään.