Enhän minä osaa opiskella runoutta, en satuja
enkä kokea elämän soundia, saati tuntea sen lyyrisyyttä tänään.
Sanomattomat sanani tanssivat kiivaasti ihoni pinnalla
aivan kuin pilkatakseen lauseidensa tekijää
En tahtomaittain voi laulaa, on ääneni pois noiduttu
ja on loitsu luotani kadonnut - olen ruumis voimaton.
Etsin itseäni luonnosta, kaipaan muutosta, kaipaan ideaa kuin lasta;
illan tullen katoan hiljaisuuden pyhättöihin.
Runottareni, sinä tuhatpäinen muusani - kerran kutsuin sinua Skyllaksi -
olet kadonnut luotani, sukeltanut todellisuudesta pois.
Kuten sinua ei olisi koskaan ollut luonani ollutkaan -
liene olet Loch Nessin sukua, sinä armain.
Vielä ilta on nuori
inspiraation vesien tulla
ja saavuttaa minun hämäräisen sieluni.
Muusana osaat lukea ja kertoa
kirjat elon ja moninaisen luontoni.
Toivon sinut kohtaavani taas vuorovetten mukana
ja yhdessä me luotaisiin pala historiaa
ties vaikka ullakkoni vinteille saataisiin ikiajoiksi pölyttymään
ne ja nämä pöytälaatikoiden kirjalliset ruusut.
perjantai, 7. kesäkuu 2019
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.