Enhän minä osaa opiskella runoutta, en satuja

enkä kokea elämän soundia, saati tuntea sen lyyrisyyttä tänään.

Sanomattomat sanani tanssivat kiivaasti ihoni pinnalla 

aivan kuin pilkatakseen lauseidensa tekijää


En tahtomaittain voi laulaa, on ääneni pois noiduttu

ja on loitsu luotani kadonnut - olen ruumis voimaton.

Etsin itseäni luonnosta, kaipaan muutosta, kaipaan ideaa kuin lasta;

illan tullen katoan hiljaisuuden pyhättöihin. 


Runottareni, sinä tuhatpäinen muusani - kerran kutsuin sinua Skyllaksi -

olet kadonnut luotani, sukeltanut todellisuudesta pois.

Kuten sinua ei olisi koskaan ollut luonani ollutkaan -

liene olet Loch Nessin sukua, sinä armain.


Vielä ilta on nuori

inspiraation vesien tulla

ja saavuttaa minun hämäräisen sieluni.

Muusana osaat lukea ja kertoa

kirjat elon ja  moninaisen luontoni.


Toivon sinut kohtaavani taas vuorovetten mukana

ja yhdessä me luotaisiin pala historiaa 

ties vaikka ullakkoni vinteille saataisiin ikiajoiksi pölyttymään

ne ja nämä pöytälaatikoiden kirjalliset ruusut.