Jumalten yhtyminen luonnon iholla

saisi aikaan uusien lajien syntymän -

hyökyaallon, josta kirjoitettaisiin aarioita ja joiden tahtiin tanssittaisiin futuristista teknoa.

Neonvärisissä saleissa hukuttaisiin 

Intergalaktisten houkutusten kehtoon.

Välillä vaihdettaisiin datat,

ladattaisiin virtapiirit.

 

Kerrottaisiin tarinoita menetetyistä galakseista.

 

Tällaisia olivat vuosisadat dystopian jälkeen.

 

Oli hankalaa olla sinisilmäinen ihminen vuonna x kertaa sata:

Enkelin ja alienin välinen luonnos

tuhansia valovuosia sen jälkeen -

sellainen kaipaa aina suurkaupunkeja

ja etsii rakkautta planeettojen raunioista.

Kosmoksen pimeys on rajattoman todellisuuden äiti,

hän on titaanitar Nyx - monen olevaisen luoja.

Gaian haamu leijailee jossakin kuolleen planeettansa yllä:

Ihminen: se tuoksui liikaa linnunradan nurkissa.

 

Todellinen sivistys oli aina jossain muualla

seuraavat koordinaatit ovat jo ruudulla, edessäpäin. 

On seuraavan tuhatvuotisen näytöksen aika aluillaan.

 

Jo pimeyden takana juhlivat jumalat.