Mitä voisi armaaltaan oppia, mitä voisinkaan pyytää,

kun ilta kanssasi tanssi

ja lankesi valo, kuin enkelit.

Mitä rakkaalleen opettaa jo maailmassa valmiissa,

jonka mustanvalkoisilla seinillä juhlivat

jumalat ja kerubit.

 

Aikojen jälkeen täytyy meidän oppia pimeä tuntemaan,

sillä me kaksin kannamme yötä

johon melankolia hukkuu ja jossa varjot tanssivat,

aivan kuin ilta kanssamme soi.

 

Ja aamu loistaen valossaan, kuin langenneet toisinaan

kuiskuttelevat salattujaan halukkaille.

 

Sinua kutsun lähemmäs sydäntäni käymään:

polkuja kulkemaan sydänten haamujen!