Pelkojansa se pakoon juoksee, sanaton sana
ja varjoton varjo
kavahtaa sitä hartainta toivettaan
tulla kirjoitetuksi lauseena ja nähdyksi kuvana. 
Puhtaalla paperilla mausteena ja musteena makaavat
saleissa ja senaateissa säädellyt valkoiset sanat - 
likaisimmat valheet puettuina lampaiksi
usein ovat juuri ne kansain omat. 

Sirkus elomme on - teatteri ja täynnä sen lava:
esille kaipaavat täällä aina narrein lailla
he jotka kuuntelematta kaiken kuulevat - 
puhuvat vailla tarkoitusta, 
jotka näkemättä kokonaiskuvaa katsovat
elämää monen ihmispedon/
kärsimystä ihmispolon, 
me kaikki päädymme hautoihimme 
ja kiitos verkostojemme
maineeseen, kunniaan. 

Kirjoittaa siitä aina tarinan voi, laulun siitä laulaa - 
aina löytyy salaisia piiloja salakerhoille kokoontua. 
Mutta kuka voisi vastuun kantaa
maailmasta, joka saa ja antaa - 
Me elämme valona, varjoin maailmassa
joka itseään peiliin katsahti. 

Pelkojansa se pakoon juoksee, sanaton sana ja varjoton varjo. 

Aika kuluttaa, kulkee itsensä loppuun - 
sanoiksi sen kirjoittaa. 

Mikä tragedia!