Miksi turhaan puhua sanoja näistä päivistä
kun armaina kuuntelijoina toimivat
ainoastaan kauan kipua kasvaneet
ajan antiikkiset seinät.
 
Kun väsymys kädestä pitäen vie
uneen uuteen tuudittaa -
ottaa hellästi lämpimään huomaansa
mieleni pitkään paatuneen maan.
 
Tiesin uhranneeni hetkessä pois sen kaiken
hiljaisuuden, jota arvostan.
 
Maailman keveän hengityksen äänen
huomasin uudelleen tuhlanneeni.
 
Tänään kulutin empimättä pois
liikaa sanoja elämästäni.
 
Ne ulos puhuin vakaasti,
hiljaa kuin laskeutuva lumi
joka sulava on maan jyrkkään pintaan
ollen surullisen kaunis.