Unissain tanssii raihnainen susinaisrouva
ilmeeltään yönnälkäinen.
Tanssii, kuin kohtaloa välttelisi -
mekkonsa leijuu yössä, kuin silkki.
Huuliltaan maistuu syvä sametti,
toisen karvas veri,
metsäherukoista poimittu.
Välillä nelinkontin askeleensa
kun sudeksi muuttuu
ja toisinaan keveät
kuin ballerinan,
tanssiessaan ikimetsän sumuissa.

Koskettaessaan käsillään taivasta
hän saa minutkin palvomaan muinaisunia.
Leikkimään tummassa pimeydessä
ja ulvomaan kuuta.

Palvomaan Astartea.
Ottamaan vastaan kaikki
tämän pyhän maailman lahjat
ja hieman epäröimään,
mikäli itsekin
kuulun yhä väärään uskontokuntaan.

Nuorenvanha susinaisjumalatar
opasti minulle unissani
kuinka vain keveän tanssin taialla
saa sielun ja sydämen
rakastamaan tämän maailman taikuutta.

Huulillaan edellisyön verenpunaa
hän ottaa minua kiinni kädestä hiljaa.

Ja koko metsän ollessa hiljaa
hän suutelee..