Toisinaan mietin millainen valo onkaan niillä kaloilla merten,
jotka iättömissä syvyyksissään vaieti uivat.
Voisko valo tuhkaks ja tomuks muuttaa pimeyden, tuon iki-sokean,
joka itseyttään palvoo ain kaihoten verta?
On kai pulssini hiljainen - vaan vielä kerran se eli.
Aatoksistaan tyhjänä käy mielein, kuin tuo kadonnut meri.
Mistä lie näin satusi kerrot,
unholain palapeli?
Vuoksesi kotiain koristaa vain kurja.
Sulhonsurma,
morsioin sorja - ole ethän loven orja:
taian alla ei parane olla
kun kohtaloista täysin päätetään.
Valkoiset pitsit, sukujen vitsit -
täällä sinut kääreisiiin kääritään -
miksi niistä pois päästä; kas jutellaan säästä,
luodaan neito tuulipäästä.
Portviini, tarpeeksi fiini
lie juoma uuden elämän.
Valon siellä näkevät, happensa saavat - minulla on sormukseni kirjattuna rintaan.
Yön pimeyden alla voi olla hyvä olla.
Toiveensa toteen kai saattaa saada.
Vaan koskaan tietää ei voi, mitä voi kohtalo luoda.
Sitä totuutena toisinaan pidetään."
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.