Aurinko laskeutuu hiljan maailmani alle. 
 
Kauas pimeys ikiyön äänettä huutaa. 

Tikattuina kasvojeni seinien iholle. 
 
Sielu yöhön hukkuu, pahuuteni vuotaa.

***
 
 
Annathan ihollesi laskeutua, kuin syksyisen hallan,
hulluuteni yllesi saapua laulaen
ja hennosti kehrätä sävelensä
sen häävuoteissa ja uurnalehdoilla. 

Kulkenut tuonen poluilla olen lie
pienen eloni.

Kahdesti minä olen kuollut,
näin olen katsonut.

Neljä kertaa haudantakaista rakastanut, 
olen laskenut
ja ulkoa opetellut
kipujen kielet:

Aaveitaan kaihonnut, kaipaillut turhaan.

Kas, kun tuomittu rakastaja olen. 

Kirjoita minut synneiksi
uskosi sydämeen
ja nykyaikaan.
***

 
Mustina käyvät joet vetiset infernon
täynnä elävää tuntoa ja tunnetta kuollutta.

Kudosta täydeksi ovat jääneet viallisuuden seitit - 
peto on kaikki, mitä minulla on tarjota.

Nauti tarjoiluista, juhli ja ruoki näin kunnolla
hyvyytesi, puhtautesi täyteen paatosta. 

Lankea totuuden vuoksi. 

Katso, sinäkin lankesit! 

Minä lankesin itse
aikaa ennen kaamosta. 

***


Sielu yön peittoihin jää
saapuu uuden aamun koitto.

Taas ovat hetken lähempänä lopullisuuden kellot.

Aurinko nousee taivaalle hämärän raoista.

Kaipuu on kaikki.

Se aina pimeästä jää.