Kuinka hilpeän haurasta, kuinka hauskaa se onkaan,
että onnistuin narraamaan itseni tähän rakkauden hirteen.
Katoamaan tunteiden giljotiiniin, jossa näin menetin pääni -
ja on jo ruumiskin savuksi poltettu pois.

Mullassa, haudassa vierellä matosten lepään/
täällä käyn vainaana hämärän, nukun mörköjein kera;
luonani käyvä on kasa sydämiä kysyviä -


ette paljoa voi kuolleilta vaatia.


Eivät minun painajaiseni kuulu teille kulkijoille,
ulnelmoimaan jättäkää minut tienoille unohdetuille.

Sulkekaa hautani kansi, sitä pian jo pyydän;
 

yöstä odotan rakkauttain luokseni.