Kuinka hilpeän haurasta, kuinka hauskaa se onkaan,
että onnistuin narraamaan itseni tähän rakkauden hirteen.
Katoamaan tunteiden giljotiiniin, jossa näin menetin pääni -
ja on jo ruumiskin savuksi poltettu pois.
Mullassa, haudassa vierellä matosten lepään/
täällä käyn vainaana hämärän, nukun mörköjein kera;
luonani käyvä on kasa sydämiä kysyviä -
ette paljoa voi kuolleilta vaatia.
Eivät minun painajaiseni kuulu teille kulkijoille,
ulnelmoimaan jättäkää minut tienoille unohdetuille.
Sulkekaa hautani kansi, sitä pian jo pyydän;
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.