Ja hiljalleen olen huomannut itsessäni heräilleen 

Sen toisen naisen, jolla on kultainen kruunuchakra. 

Päivänvalon lapsen, joka kulkee valkoisissaan. 

Hänessä/minussa kasvaa mustarastaan laulu. 

Terävät kulmat ovat herkimmillä aarteilla - 

lumpeilla ikuisuuden valokehä - Oi Sahasrara, 

joko saavutimme täyden? 

Joko luovuttaa voin valolleni vallan? 

Kuten kaikki tarinat, 

taru kulkee hiljalleen ihmiseltä toiselle. 

Vuosista toisiin valuen, vuoripuron lailla, 

Kuin kirkasmielisten lasten nauru 

se pysyy samana, muuttaa muotoaan. 

Satuja he kertoilevat valkoisesta naisesta -

kirjasta, jolla on kaksi puolta.

Loitsusta, joka kauan sitten luotiin

ja yhteydestä, jonka turvaa

Sahasrara.

"Yön varjot ne muuttavat sävyä kruunun -

tällöin nukkuu sisarus päivän.

Valkokultaa hiuksissaan, tuo tuhatlehtinen, 

joka kauniiksi varjolle valonsa suo."