Kolme kultaista kaverusta
asuivat kiemuraisessa talossa -
kolkossa kalman karussa
he keksivät sanan ja puheen lahjan.
Niin pian täyttyi heillä arkisto sutjakasti
kolmen konnan kirjoittaessa
ja talon seinät ja tilukset kaikuivat
halustaan liittyä performanssiin trion.

Ja kun yksi kertoi runoratsunsa olevan päätön poika
toinen heistä peitteli sen sanat helliin pilviin
ja lausui yhä vielä uskovansa yksisarvisten olevan totta.

Kolmas kirjoitti päivät ja valvoi yöt -
ja kello hänen sisällään tikitti.
 

***

Tonttujako lie olivat, kovin kuitenkin tummissaan
nämä kummalliset kaverukset kulkivat.
Salattuja teitä he palvoivat, sanottiin -
nuoret sumuiset sanojensa säihlät.

Näinä päivinä enää kuulemme vain taruja heistä,
sillä suurimmat meistä usein historiaan kuluvat -

"Mikäli jätät jäljen pidä yllä edes mysteeri
ja he tietävät arvosi osin vielä huomenna".