Olin yksinäinen myös
koska rakastin eniten itseäni
vuoksi menneisyyden traumojen ja
huolin haavojeni aaveita hiljaa.
Samoiten pelkäsin aina
uutta lyöntiä, uutta haukkumasanaa -
petosta pelkäsin ihmisiltä
vaikka sisimmältäni toivoin vain rauhaa.
 
Olin yksinäinen koska
pääni sisään piilouduin -
minä pakenin valoa, pakenin
hukkuen omaan kylmääni.
 
Ollessani symbiosi pimeyden kanssa
saatoin nähdä elämän liekin: 
 
Kysytkin, miksi minä itkin,
kun kohtasin valoa, valoa.
 
Halusin olla rakas, olla onnellinen
vaikka olinkin vain tragedia.